maanantai 24. elokuuta 2015

Göteborgin kirppiskierros

Göteborg oli mielenkiintoinen uusi tuttavuus! Kaupunki taisi näyttää meille parhaat puolensa elokuun auringon helliessä aamusta iltaan pilvettömältä taivaalta. Keskusta oli mukavan kompakti, ruusut kukkivat, meri kimmelsi ja museot olivat puoli-ilmaisia. Myös kirppistelyyn olisi helposti saanut kulutettua enemmänkin aikaa, jos olisimme viipyneet kaupungissa pidempään (tai jos sää olisi ollut huonompi!).



Olin etsinyt ennen matkaa tietoa Göteborgin kirppiksistä netin kautta ja hyvä niin, koska kaikkiin paikkoihin tuskin olisimme muuten eksyneet. Erityisen hyödyllinen oli ruotsalaisen Emmas vintage -blogin pitäjän keräämä lista koko Ruotsin (!) second hand ja vintage -tarjonnasta.

Holmens Marknad, Kämpegatan 12, www
Tämän hallimaisen antiikkimyymälän / kirpputorin Facebook-sivujen katselu aiheutti melkoista sydämentykystä ennen reissua ja osoite olikin kirjattu muistikirjaani kahden huutomerkin ja kolmen sydämenkuvan kera. Haaveeni sivun kuvissa vilahtaneista Finelin emaleista jäivät toteutumatta, mutta suosittelen ehdottomasti tekemään visiitin tänne.

Paikka oli iso ja pengottavaa olisi riittänyt moneksi tunniksi. Tavaroita oli laidasta laitaan kirppisrojusta antiikkiin ja hinnoittelu tuntui osin satunnaiselta. Ihania huonekaluja olisi saanut todella edullisesti (yritin olla katsomatta, ettei olisi kovin ruvennut harmittamaan!) ja myös vanhoja käsitöitä oli paljon ja sydäntä kouraisevan halvalla. (On kiinnostava nähdä, kääntyykö vanhojen käsitöiden arvostus vielä joskus nousuun... ainakin toivon niin!) Astiat oli puolestaan suurimmaksi osaksi hinnoiteltu vähintäänkin keskihintaisiksi.

Vaikka tarjontaa siis olisi ollut yllin kyllin, hillitsin itseni ja ostin vain kaksi Arabian keltaista kulhoa 60 kr/kpl, pienen pitsireunaisen vaaleanpunaisen pellavaliinan (25 kr) sekä peltisen uustuotantoa olevan purkin (10 kr).



Göteborg Stadmission Ebbes Hörna, Vallgatan 2, www

Lähetyskirpputoriketjun liikkeitä olisi Göteborgissa ollut useampikin, mutta valitettavasti ehdin poiketa vain ydinkeskustassa sijaitsevassa pikkuputiikissa. Tarjolla oli sekä vanhoja että uusia keskihintaisia vaatteita, astioita ja kodintavaraa. Tällä kertaa en kuitenkaan tehnyt löytöjä. Ketjun isompi liike sijaitsee muutaman kilometrin päässä keskustasta osoitteessa Amerikagatan 4. Sinne suuntaan seuraavalla reissulla, jos sellainen joskus tulee!


Emmaus, Linnégatan 9, www

Myös Emmauksen kirppareita löytyy Göteborgista useampia, mutta niistä helpoiten saavutettava on kauniilla Linnégatanilla sijaitseva myymälä. Ulkoapäin pieneltä näyttävä paikka paljastui melkoiseksi luolastoksi, jonka valikoima painottuu lähinnä vaatteisiin ja asusteisiin. Pienestä astiahyllystä bongasin heti ihanan Ethel von Hornin Iralle suunnitteleman vaaleanpuna-oranssin peltipurkin, mutta jätin sen pitkin hampain ostamatta, kun melko naarmuisesta ja vääntyneestä yksilöstä pyydettiin 150 kruunua. Ehkä joskus vielä löydän tämän sarjan purkin hieman paremmalla hintalaatusuhteella!

Emmauksesta mukaani tarttui ei-niinkään-retroinen vaan tyyliltään pikemminkin modernin pelkistetty Cosin täyttä merinovillaa oleva ja nahalla somistettu musta pitkähihainen neulemekko 250 kruunun hintaan. Olin löydöstä varsin innoissani, koska laadukkaista materiaaleista valmistettuja vaatteita tuntuu olevan lähes mahdoton löytää, ja hintakin oli (oletettuun) laatuun nähden suorastaan edullinen. Mikä olisikaan ihanampi talvivaate kuin lämmin villamekko!


Myrorna, Järntorgsgatan 10, www

Holmens Marknadin jälkeen eniten pengottavaa tarjosi Myrorna-ketjun kirppis Järntorgetilla. Kolmessa kerroksessa sijaitsevassa myymälässä oli tarjolla laaja kattaus kodin tavaraa ja vaatetta. Itse keskityin lähinnä alakerran astia- ja kangasosastoon. Vaikka hyllyt olivat täpötäynnä kippoja ja kuppoja, ei silmääni osunut juurikaan design-tavaraa, vaan pääpaino oli sekalaisissa muutaman euron astioissa. Vaatteissa hintataso oli kuulemma varsin kova.

Ostoksistani ei montaa euroa kertynyt: pieni sata vuotta sitten (!) käsinmaalattu perhoslautanen ja matala "kristalli"alunen maksoivat 15 kr/kpl ja söpöstä maatuskankaasta ommeltu tyynynpäällinen 10 kruunua.



Beyond Retro, Kungsgatan 37-41, www

Beyond Retro lienee monelle tuttu Tukholmasta tai Lontoosta. Göteborgin myymälässä oli sama konsepti: iso valikoima vintage- ja uustuotantovaatteita ja -asusteita eri vuosikymmeniltä. Myös hintataso oli vastaavaa tasoa kuin kotimaisissa vintage-liikkeissä. Himoitsin ihanaa helmitettyä Walborgin pikkulaukkua, mutta onnistuin hillitsemään itseni, mikä on ihan hyvä, koska pikkulaukut on yksi asia, josta minulla ei varsinaisesti ole pula!

Siinähän ne taisivat tulla. Kovin monta ostosta en Göteborgissa tehnyt, Tukholmassa vähän enemmän. Mutta niistä lisää myöhemmin!



4 kommenttia:

  1. Oi, Göteborg vaikuttaa hurmaavalta. Pitäisi joskus laajentaa Ruotsi-matkailua Tukholmasta vähän muuallekin. Kivoja läytöjä olet myös tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tämä oli mullekin eka kerta Ruotsissa Tukholman ulkopuolella (lukuunottamatta yhtä hiihtolomaa Åressa noin 15 vuotta sitten). Ja varmasti länsinaapurista löytyisi muitakin tutustumisen arvoisia kaupunkeja.

      Poista
  2. Kiva postaus! Oli mukava lukea Göteborgin kirppareista, vaikka näillä näkymin en ole sinne suuntaamassa (ainakaan lähiaikoina).. Hyviä löytöjä olet kyllä tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, jotenkin sitä aina vähän vähättelee omia löytöjään... Mutta olihan nämä kaikki kivoja kyllä. :) Ja kiva että tykkäsit postauksesta!

      Poista