lauantai 6. helmikuuta 2016

496 tavaraa vähemmän

Minimalismipeli on pelattu loppuun ja kotona on nyt lähes 500 tavaraa vähemmän kuin tammikuun alussa! Tuntuu aika uskomattomalta, koska muutosta ei oikeastaan silmin huomaa. Tai huomaa paikoittain, esim. avatessaan jonkun tietyn laatikon, mutta kokonaisuutena tavaran määrä tuntuu ihan samalle kuin aiemminkin. Aika hullua!



Pelin aika tavaroita poistui siis 496 kappaletta. Näistä vain noin 30 myin Facebookin eri ryhmien kautta, eli reippaasti suurimman osan joko lahjoitin pois tai kierrätin lumppu-, paperi-, metalli- ja energiajätteeksi. Kierrätyskeskukseen teimme kaksi reissua ja tavaraa sinne meni arviolta parin-kolmen jätesäkillisen verran. Sellon uuteen lumppukeräykseen lähti kolme isoa muovikassillista tekstiilejä (kertymää pidemmältä ajalta). Emmy-verkkokauppaan lähti lopulta vain muutama vaate, ja epäilen, etten tule niistä kovin monta euroa rikastuvani.

Myyntituottoa tuli 215 euroa, mihin olin oikein tyytyväinen. Lunastin jo itselleni lupaamani palkinnon, ja kävin tiistaina hankkimassa puolen vuoden jäsenyyden Vaaterekki -vaatelainaamoon. Siitä täytyy kirjoitella lisää myöhemmin!



Sain käytyä läpi mm. keittiön kaappeja, korulaatikkoa, vanhoja papereita ja käyttöohjeita, vaatteita ja kirjoja. Lisäksi varastosta poistui jo aiemmin kiertoon tuomittuja tavaroita, joita emme vain olleet saaneet aikaiseksi viedä pois. Ullakkokomeron läpikäyminen ja siivous jäi valitettavasti aivan puolitiehen, sillä tammikuun paukkupakkasilla siellä oli niin jäätävän kylmä, että siivousurakaan ei vain tehnyt mieli ryhtyä.

Kuukauden karsiminen alkoi tuntua loppua kohden jo aika uuvuttavalta, joten yhtään pidempää projektia en olisi jaksanut. Olen silti iloinen, että ryhdyin peliin. Kuten jo kuun puolivälissä kerroinkin, tein karsimiset pyrähdyksinä päivittäisen järjestelyn sijaan. Ehkä seuraavalla kerralla voisinkin jopa kokonaan unohtaa päiväkohtaiset tavoitteet, ja pyrkiä vain tiettyyn kokonaismäärään, esim. 500 tavaraan kuussa. Jotkut myös pelaavat peliä käänteisessä järjestyksessä, eli poistavat ensimmäisenä päivänä 31 tavaraa, seuraavana 30 ja niin edespäin. Näin karsimisessa saa paremmin hyödynnettyä alkuinnostusta.


Helmikuun projekti saa kuitenkin luvan olla jotakin ihan muuta kuin karsimista! Maalausprojekteja meillä ainakin on luvassa vähän joka huoneessa ja eilen pyöräytimme olohuoneen kalusteet uuteen järjestykseen. Kevättä on siis jo kai rinnassa, kun mieli kaipaa kovasti jotakin uutta!

(Kuvissa jälleen uuden kodin löytäneitä tavaroita. Minulle väärän kokoisia tai muuten vaan viime aikoina liian vähälle käytölle jääneitä.)

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa hienolta ja onnistuneelta urakalta! Vaaterekki-vaatelainaamokokemukset kiinnostavat, harmi että Turussa ei ainakaan vielä ole tuollaista vaatelainaamoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aika uusi juttu se on täällä pääkaupungissakin! Mutta uskoisin, että konsepti tulee leviämään muuallekin, kovastihan jakamistalouden povataan olevan tulevaisuuden juttu.

      Poista