perjantai 26. kesäkuuta 2015

Ebba Masalin ja keltainen kaappi

Ensimmäinen nurkkaus, joka uudessa kodissamme valmistui, oli ruokalutila. Valmistumisella tarkoitan sitä, että tila on siinä kunnossa, että sen sijaan, että kiinnittäisin ensin huomiota siihen mitä vielä puuttuu, näin tilan  kokonaisuutena, johon ei heti tarvitsisi lisätä mitään.


Tällainen värikäs, mutta mustavalkoisella raikastettu, vanhaa ja uutta yhdistelevä tyyli miellyttää silmääni kovasti. Ihan viime aikoina olen myös alkanut haaveilla nyt niin muodikkaista pastellisävyistä... Onneksi ne näyttävät toimivan ihan kivasti myös Ikean reippaan retronkeltaisen kaapin kaverina!


Ebba Masalinin kuvittama kasvitaulu oli yksi uuden kodin ei-niin-tarpeellisia-mutta-pakollisia hankintoja. Hankin sen huuto.netin kautta. Nyt tauluja saa myös julisteina taito.shopista. Pahville liimattu tai kehystetty juliste ei olisi ollenkaan hullumpi idea (näitä mahtuisi meille vielä lisääkin!), vaikka totta kai oikeasti vanhassa on se jokin pieni ekstra...

Tunnustus: minulla on Pinterestissä oma taulu Ebba Masalin -inspiraatiokuvia varten. <3

2 kommenttia:

  1. Voi miten kiva ruokailutila teillä! Etenkin tuo kello ja lamppu ovat ihanat. Niin ja toki tuo Ebba Masalinin kasvitaulu on hieno :) Sellaisen saamisesta kotiini haaveilen itsekin, mutta vielä ei ole tullut kirppareilla vastaan kuin ylikalliita ja huonokuntoisia yksilöitä.

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos! Ebban taulu löytyi talvella huuto.netistä. Se ei ollut ihan halpa, mutta ei niin kalliskaan kuin joillakin toisilla myyjillä... Nämä taitavat olla niin suosittuja, että saa käydä tuuri, jos jostain löytää oikein tosi edullisesti!

    VastaaPoista