tiistai 1. joulukuuta 2015

Sehän on joulukuu!

Pimeydestä sen viimeistään huomaa - ei olla enää syksyssä vaan jo joulukuussa. Ainakin täällä etelässä joulukuu tuntuu usein olevan juuri tällainen: pimeä, tuulinen ja kiireinen.

Viime vuonna näihin aikoihin kävimme kovalla tohinalla tavaroita läpi ja valmistauduimme muuttoon. Taisi meillä valoja ja koristeita olla esillä, mutta katse oli jo käännetty tulevaan ja joulun laitto jäi vähän sen jalkoihin. Nyt onkin ollut erityisen ihana laittaa joulua ensimmäistä kertaa ihan omassa kodissa! Tai no, pankkihan tästä vielä suurimman osan omistaa...

Lasiset käsinpuhalletut pallot ostimme toissakesänä Fiskarsista, Bianco Blu -lasistudiosta.
Paperikoristeet ovat tuliainen häämatkalta Vietnamista.

Eilinen kirppislöytö: Fazerin 50-luvun karkkirasia
Partiolaisten joulukalenteri on aina pakko saada!
Joulusukkaan sujautamme puolison kanssa vuoropäivinä pienen yllätyksen. <3

Ikean hauskat pallopyyhkeet löytyivät myös kirppikseltä ja odottavat käyttöönottopesua.




Aika perinteiseltä ja punavalkoiselta näyttää siis meidän joulukotimme... Kuusenkoristeet odottavat vielä laatikossaan. Aion hommata pienen kuusen tai ainakin oksia niitä varten ja laittaa ne jo kohta esille. Itse pyhät ja niitä edeltävän viikon vietämme muualla, joten tätä oman kodin joulua pitää fiilistellä vähän etuajassa!

2 kommenttia: